Paljon on tapahtunut

Pullero

Blogin päivittäminen on niitä asioita, jotka jää ensimmäisenä kun on kiire. Ja kiirettä on pidellyt, se on myönnettävä.

Murron ensimmäiset karitsat syntyivät huhti-toukokuun vaihteessa, vajaat kolme viikkoa päivystin paikanpäällä. Saldona 16 uuhta, 3 pässiä ja yksi kuollut. Kahdeksan uuhta poiki, yksi olikin sitten tyhjä ja nyt tiukalla dieetillä ulkoruokinnassa. Karitsat ovat kasvaneet hyvin, vain yksi vuonue joka selvästi pienempi kuin muut. Karitsoinnit olivat todella vaihtelevaa "vaikeusastetta", osa popsahti plussapalloina, osan sai kaivaa hartiavoimin irti. Onneksi ei tarvinnut yksin selvitä siitä(kään)! Koko touhu oli niin addiktoivaa, että kovasti on jo suunnitelmat käynnissä laajentamiselle.

Lisääntymistä on tapahtunut myös koirasaralla, ei tosin onneksi omien lukumäärässä. Brynin ensimmäiset lapset näkivät päivänvalon ja ovat jo siirtyneet uusien omistajiensa iloksi. Pentueesta löytyy lisää täältä: http://muscidas.blogspot.fi. Noin tunnin ajan itseä kutkutti ottaa pentu, mutta ei sitten kuitenkaan. Eilen kun talutin yhtä näistä lapsista omien koirien kanssa, kiittelin päätöstä. Ei ole tuo pentujen kanssa sählääminen mua varten, ei ainakaan niin kauan kun niitä pitää liikuttaa ihmisten ilmoilla. Brynille on myös tulossa lisää jälkikasvua parin viikon päästä, yhdistelmä täällä: http://www.farmirekku.com/#!pentuja/cokq.
Mielenkiinnolla seuraan mitä näistä molemmista pentueista tulee vanhempina ja etenkin paimennusmielessä. Kuitenkin kutkuttaa Brynin pennun ottaminen jonain päivänä..

Herkkuhetki

Bryn itsessään on aikuistunut (vihdoin). Se jopa murisi ensimmäisenä kerran tuossa männäviikolla, ihan siis aiheellisesti pyysi nuorempaansa rauhoittumaan. Lampailla se on sekä ihana että kamala. Ihana silloin kun kuuntelee, nyt sillä alkaa olemaan jopa flänkit (ja varmasti sillä että vihdoin aloin treenaamaan niitä jotenkin järjellisesti ei ole asian kanssa mitään tekemistä) ja kykenee mm. pysähtymään yhdeksään tai kolmeen. Ennen ei onnistunut, kontrollipakko iski aina tuossa kohtaa päälle ja lensi tasapainoon. On selvästi myös itsevarmempi, eli tuntee voivansa kontrolloida lampaita missä tahansa asetelmassa. Ollaan kyllä paljon pyritty tekemään ajamista kohti vetoa, koska se on aina ollut se haaste. Ison avun on tuonut kahden koiran käyttäminen. Kun Pixie on mukana voin vaatia Bryniä pysähtymään tai pysymään lampaiden takana, ja pysäyttää Piskulla. Aikaisemmin Bryn on aina "karannut" stoppaamaan lampaat, toki sellaisissa kohdissa missä pitääkin, mutta ennen kuin olen käskenyt. Ja sitähän se rakastaa. Vieläkin saan kurmottaa sitä jottei tietyissä kohdissa laidunta lähde stoppaamaan, ja tuntuu että se on sitä parasta treeniä. Toki pitää olla tarkkana että tilanne tosiaan pysyy mulla hanskassa, mutta tähän asti on yleensä pysynyt.

Lempilapsi, kajaalisilmä

Eilen käytiin kokeilemassa Somerolla miten hyvin pysyy auki kisatilanteessa. Meinasin hukata hampaani. Se pysyi kuulolla ja rauhallisena koko ajan. Ei ryykännyt, ei yliflänkännyt eikä lentänyt. Ihan mahtava tunne! Pidin kuitenkin varmuuden vuoksi temmon matalana ja etäisyyden pitkänä koko ajan, tämän mahdollisti myös todella unelmalampaat. Ohjasin ihan päin mäntyä, kirjaimellisesti joka portti ryssittiin koska ohjasin lampaat pois portilta. Bryn varmaan kohta luulee että ne pitää väistää.. Mutta kuitenkin, tehtiin päivän paras ja saatiin se yksi voitto plakkariin. Seuraavaa saakin sitten odottaa, koska se on ilmeisesti siirryttävä nyt kolmosiin. Näihin tunnelmiin.

Ekaa kertaa ykkösluokassa ja uusi rekisterinumero

Viime viikonloppuna käytiin Brynin kanssa korkkaamassa myös SKL:n paimennuskisat. Tavoite saavutettiin, eli PAIM1:nen, joten nyt ollaan kelvollisia kakkosluokkaan ensi kesänä.
Lauantaina heti aloituksessa oli pieniä haasteita. Hakumatka oli märästä pellosta johtuen vain noin 70-80 metriä, ja lampaat aivat aavistuksen notkelmassa. Väittäisin, että Bryn kyllä näki lampaat, koska seisoin tolpalla jo siinä vaiheessa kun lampaita purettiin kärrystä. Tai jos Bryn ei niitä nähnyt, niin se on joko sokea tai tyhmä. Mutta hakukaaren ihan alkupäässä teki taas tavanomaisen pellon skannauksen, jolla aina tarkistaa mitä ja mistä ollaan hakemassa. Nopean vilkaisun aikana taisi haettavien lampaiden lisäksi nähdä valkoisen vesisäiliön, joka oli noin kakkosluokan hakumatkan päässä. Edellisenä viikonloppuna oli harjoiteltu isomman ja hajanaisemman lauman kasaamista, joten Bryn fiksuna poikana hiffasi että pitää hakea kaksi laumaa. Näin kyllä, että nyt menee liian pitkälle, mutta ei meillä ole incall-vihellystä. Yritin tavanomaisella Brynbryn-käskyllä saada sitä sisään, katinkontit. Bryn kävi tarkistamassa, että vesisäiliön taakse ei ole piilotettu lampaita, ja tuli sitten noukkimaan ykkösluokan lampaat. Siinä vaiheessa lampaat olivat muistaakseni jo vähän liikkuneet, joten nosto ei ollut kovin hyvä, ja tuonti ohjaajalle offikkaa. Loppurata meni kohtalaisesti, mitä nyt oli vähän liikaa puskua ja vauhtia. Häkityksessä kaksi lammasta liukui vähän ohi, mutta Bryn sai ne poimittua takaisin ja häkkiin. Häkistä poisotossa kaksi tätiä oli jo sitten vähän kypsynyt nuoren herran olemukseen, joten jäivät mittailemaan katseellaan kun neljä lammasta jo ulkona. Odottelin hetken aikaa josko oisivat kääntyneet tuijotuskilpailulla, ei auttanut, joten annoin Brynille luvan liikuttaa rouvia. Siististi löi avoinaisella suulla toista turpaan, jonka jälkeen malttoi rauhassa odottaa että rouvat keräävät levinneet käsilaukkunsa ja poistuvat häkistä. Siinä on yksi tuon koiran ehdottomista vahvuuksista, se kykenee täräyttämään lampaita, mutta silti pitää päänsä eikä hermostu tai säikähdä itse tilannetta.
Lauantaina pisteitä kertyi liian vähän, juurikin tuon alkukömmähdyksen ja huonon ajon takia.

Sunnuntaina ajeltiin sellanen perushyvä rata. Nosto oli hyvä, tuonnissa ohjaajalle otti kivasti flänkit kun lampaat yritti rytyyttää metsän reunaan. Poispäinajossa oli oikeastaan eniten ongelmia, koska lampailla oli kova veto ykkösportin taakse. Mä en osaa ajaa kohti vetoa, eikä Bryn vielä uskalla päästää lampaita kulkemaan. Yritin viheltää stoppeja kello 10:neen jotta ohjaisi lampaita juoksemaan oikeaan suuntaan. Bryn ei vielä pysty eikä kykene, joten valui aina yli stoppaamaan. Missattiin ykkösportti ja portin jälkeen piti antaa vähän aikaa, koska rouvat olivat kohtalaisen yksimielisesti päättäneet poistua. Bryn malttoi ja sai porukan taas hallintaan ja palautettua linjalle. Loppu oli oikeastaan vain nopea, kuljetus häkille, lampaat sukkana sisään ja pienen säätämisen jälkeen ulos. Tuloksena PAIM1, ppr1 ja kakkossija. Hyvä päivä, koska sattui olemaan vielä Brynin kaksivuotis-synttärit. Siinä oli myös meidän ekat ja vikat ykkösluokan startit, vaikka luokka olisikin meille oikeen sopiva taidollisesti. Mutta mitäpä sitä kivaa pitämään, kakkosluokkaan sössimään vaan.

Tyytyväinen olen, koska viime aikoina treenatut asiat toimivat aika hyvin kisoissa. Oltiin myös taas parempia kuin aikasemmin, joten kai se treenaaminen kannattaa :P Ja kannattaa käydä myös vähän vieraissa paikoissa, nyt ollaan tehty melkeen ennätys kun ollaan käyty kahdessa eri paikassa ennen tätä kisaa.
Lampaat olivat todella kivoja ajaa, eivät ilmaiseksi antaneet mitään, mutta ei niiden tarvitsekaan.
Nyt harjoitellaan vasenta flänkkiä pillillä, sitä ei vielä ihan ottanut puhtaasti tuonnissa. Samoin ajon eri tempoja pillille vahvemmin, ja Linda opettelee ajamaan ylipäänsä. Ja tehdään se incall...

Niin joo, Bryn on nyt myös rekattu SPKY:n rekisteriin, koska suoritti perusradan heinäkuussa hyväksytysti. Eli vielä yksi rekisterinumero joukonjatkoksi: J2087/12u

Bryn sunnuntaina kisan jälkeen poistovarikon vartijana

Vähäks mä olen tyytyväinen itteeni

PPR ja muutama kisastartin tapainen

Korkattiin Brynin kanssa kakkosluokka Rönnäsissä kesäkuun lopulla. Yllättävän paljon itseä jännitti, todennäköisesti koska oli kyseessä ensimmäinen kerta kakkosluokassa, ja Brynille nyt ylipäänsä ensimmäinen kerta missään. Ei voi väittää, että meillä olisi mennyt hyvin, mutta yhteen olen tyytyväinen: Brynin kanssa on aina tunne, että ollaan yhdessä tekemässä, jopa silloin kun se lähtee multa lapasesta. Ja siihen voi tietyllä tavalla aina luottaa, jolloin itsekään en ole niin rautakangen niellyt. Tällä kertaa se läks pikkasen lapasesta, ei pahasti, mutta liikaa mulle. Hakukaari oli ihan hyvä, nostossa korvat lukkoon ja täyttää hönkää lampaat eteenpäin. Sain sen kuulolle vasta parikymmentä metriä ennen tolppaa. Ajossa jatkui sama, ehkä joskus kakkosportin tienovilla tilanne alkoi rauhoittumaan. Ei saatu jaettua, tai en oikeastaan edes yrittänyt. Tietty pyörin ja palloilin, mutta kertaakaan en pyytänyt koiraa sisään. Mä en vaan kertakaikkisesti osaa jakaa neljää lammasta, etenkään kun ne on vieraita. Päästiin jatkamaan häkille, missä loppui aika.

Viikonloppuna oltiin Juvalla kisaamassa. Hirveästi ei treeniä mahtunut ensimmäisten kisojen ja näiden väliin, koska tulin itse vasta torstai-iltana matkoilta. Mutta en usko että se mitään muutti mihinkään suuntaan.
Lampaat oli haastavat, kulkivat todella kauniisti kun koira oli riittävän rauhallinen, itsevarma ja pehmeä liikkeinen. Saivat aivan totaalisen slaagin ja useimmiten poistuivat pelipaikalta, kun koira oli vähän vähemmän rauhallinen. Brynin yliflänkkäys, liian räjähtävät liikkeet ja kokemattomuuden tuoma epävarmuus oli aika myrkkyä. Lauantaina saatiin uudet lampaat, koska yksi lammas pomppi pukkilaukkaa nostosta tolpalle ja siitä samalla vauhdilla pihalle. Toisella kertaa Bryn teki mun mielestä oikeen hyvän haun, oli myös takaa riittävän laaja. Nosto saisi edelleen olla rauhallisempi, mutta oli se parempi jo, kuunteli myös käskyt. Kun saatiin lampaat tolpalle, alkoi taas ongelmat, koska lampaat olisivat halunneet poistua. Bryn sai pidettyä ne, jolloin siirryin hokemaan odota-hyväpoika -mantraa. Kun tilanne oli hallussa, koira ja lampaat vähän rauhoittuneet, kiitin ja kuljetettiin lampaat takaisin poistovarikolle. Mulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että tilanne olisi käynyt jossain vaiheessa rataa meille ylivoimaiseksi. Ja kun lämmintä on melkeen 30 astetta, ei huvittanut juoksuttaa jalattomaksi vaan jotta voi lopulta menettää lampaat.

Sunnuntaina sössin itse hakukaaren, rupesin antamaan ihme käskyjä kesken matkan... Elämä. Nosto taas ok, tuonti ohjaajalle hyvä. Tolpan kierron jälkeen menikin sitten puihin. Päästiin koiraa liian lähelle, ja samaan aikaan itse estin lampaita menemästä väärään suuntaan. Joten nehän halkes, kaks lähti kohti poistovarikkoa ja kolme kohti lähtövarikkoa. Jos olisin reagoinut nopeasti ja oikein, olisi ne voinut saada kiinni. Mutta sen sijaan menin täysin puihin. Totaalisesti. Joten se oli disk sitten. Kaikesta oppii, ehkä jonain päivänä saan sanan suustani.

Maanantaina ajettiin Rantasalmelle Putkisaloon kokeilemaan perusrataa. Meni läpi, mutta vauhtia oli. Tuntui, että koira ei luota muhun yhtään (jaa-a, mistähän johtuu), ja oli koko ajan ajatuksella että kohta lampaat karkaa. Mutta nyt se on suoritettu, se on pääasia. Treenit jatkukoon!

Päivitys

Blogin kirjoittaminen vähän viime aikoina jäänyt, joko ei ole ollut mitään merkityksellistä kirjoitettavaa tai sitten ei ole ollut aikaa pukea tapahtumia sanoiksi. 

Eikä tässä muutaman kuukauden aikana ole oikeastaan mitään merkittävää tapahtunut. Lukuunottamatta toki sitä fantastista tosiasiaa, että kevät tuli. Edessä on taas ihmiselon parhaan kuukaudet, se tieto vetää suupielet ylöspäin vähintään päivittäin. Murrossa on toinen luonnonlaidun jo laajennettu ja aidattu, puiden raivauskin on hyvin käynnissä. Tädit muuttavat ulkoruokintaan pysyvästi piakkoin, nyt ovat lähes päivittäin päässeet ulos maistelemaan tuoretta ruohoa. Vielä toinen isompi luonnonlaidun pitäisi aidata ja raivata, jotta sinne saadaan kuun lopulla asukkaat. Pieni kilpajuoksu on luonnon kanssa menossa, ehtiikö viidakko kasvaa ennen kuin kaikki on valmista. 

Tokon saralla ei ole tapahtunut mitään. Ei siis yhtään mitään. Voinemme unohtaa kaikki kisa-ajatukset tämän kesän osalta, aika ei yksinkertaisesti taida riittää tähän harrastukseen. Pixien kannalta vähän sääli, se alkoi olemaan jo oikeen hyvällä mallilla. Mutta tuskin sekään niitä kisoja kaipaa, enkä usko että ehtii kaivata treenejäkään kesän aikana. Palaamme tokon pariin taas kun siltä tuntuu.

Paimennuksen osalta se on tapahtunut, että Bryn on ilmoitettu kesän kisoihin. Joten se olis sitten treenaamista vaille valmis. Ollaan keskitytty viime ajat rentouteen ja asenteeseen, se oli tuossa hetken aikaa suoraan sanottuna kamala. Teki hommia itselleen, imi lampaisiin, liikkumisen sijaan räjähteli suuntiin ja ylipäänsä piti omaa kivaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nyt on sitten yritetty palauttaa aivoverenkierto ajattelemisen vaatimalle tasolle, ja on se auttanut. Itse kun on saanut hyviä neuvoja, on ollut helpompi auttaa tuota elukkaa eteenpäin. Vappupäivänä käytiin Brynin ja tätien kanssa metsässä, siellä on sellainen pieni ruohokeidas, jota vein ne popsimaan. Siinä näkee hyvin onko treeni tuottanut toivottua tulosta. Ja nyt mun mielestä oli. Ei se vieläkään täydellinen ollut, mutta jo paljon parempi. Pystyi päästämään riittävästi irti ja antamaan lampaille tilaa, vaikka maastomuodot, puut ja vedot olisi "työntäneet" sitä lampaisiin. Liikkui rauhallisemmin, kuunteli mua ja nosti lampaat rauhallisesti ja ajatuksella. Muutamaan otteeseen jouduin tietty sanomaan sille, ja aika paljon autoin ennen flänkkiä, jotta muistaisi oikean tavan. Nyt on hyvä hetki kaikelle hitaalle, koska lampaat vaan pysähtyvät saman tien syömään, kun on mahdollisuus. Ei tule niitä tilanteita, että pakko laittaa koira vaikkei se tottelisikaan, koska lampaat eivät oikeastaan halua hävitä mihinkään. 

Samassa rauhallisuusyhteydessä ollaan paukuteltu jakoja. Ja niissäkin sama ajatus, rauhassa ja järki päässä. Bryn on ihastunut jakoon, jos en ole tarpeeksi nopea käskemään sisään, saattaa yrittää itse varastaa. Mutta tätäkin harjoitellaan, sieltä tullaan vasta kun minä sanon, siihen asti pidetään pää auki ja etäisyys sopivana. Itse jako-osa ei tuota vaivaa, mutta haltuunoton jälkeinen elämä... Kaikki tehdään H-I-T-A-A-S-T-I, eikä ajeta sitä otettua laumaa maailmanennätysajassa lähimpään koivunlatvaan... Tämänkin mahdollistaa lampaiden pohjaton halu syödä ruohoa, ne ei ole edes poukkoamassa joka suuntaan (ainakaan jos niitä ei siihen pakota). Ja jos osaa jakaa oikean porukan, pari pikku-uuhista on kyllä mahtavia eroahdistuspaniikkikohtauksen saajia. 

Pixie ei opiskele enää mitään kisajuttuja, se ajatus on jo haudattu. Mutta ollaan harjoiteltu sellaista pikku-apulaisen elämää, ja siinä Pixie kyllä lunastaa paikkansa varsin mallikkaasti. Niin kauan kun se tietää mihin ollaan menossa, hoituu homma ihan vaan mukana kävellen. Ongelmat Pixiellä alkavat sillon kun pitäisi ottaa käskyjä, mutta nekin tilanteet yritän nykyään ennakoida niin että pystyn auttamaan sitä. Se on rentoutunut hirveästi, ja saa koko pakan kulkemaan rauhallisesti haluttuun suuntaan. Ahtaissa paikoissa se on todella hyvä, liikkuu hitaasti ja kohteliaasti jolloin lampaatkin sietävät sen ihan kyljessä kiinni. Ehkä sitten tämän rentouden sivuvaikutuksena on ilmaantunut ongelma, jota kukaan tuskin olisi uskonut. Se on välillä liian luonnollinen, ja välillä sitten myös liian "kiltti". Mielellään jää vaan fiilistelemään lampaita sen sijaan, että nostaisi tädit haluttuun suuntaan. Tätä päivää en rehellisesti sanottuna uskonut näkeväni. Eikä se edes jää mitenkään heilumaan lampaiden taakse (eli että ei vaan saisi niitä ylös), vaan se vaan on siellä. "Mahtavaa, kun kukaan ei liiku, ja kaikilla on mukava päivä". Jepjep.

Näihin tunnelmiin.

Minun totuuteni

Tein kuluneella viikolla ison virheen. Ja tein sen vielä useasti. Luin tähän eläintenhoitajan kirjoittamaan uutuuskirjaan liittyviä keskusteluja. Ja missä niitä luin, Oikeutta Eläimille -järjestön Facebook-sivulla. Ei olisi pitänyt, koska nyt en taas voi pitää suutani kiinni. 

Keskusteluhan on näissä asioissa ihan juupas-eipäs -tasolla. Siis osittain voi olla jopa ihan älykästä argumentointia puolin ja toisin, mutta pohjimmiltaan keskustelijoiden näkökannat on niin eri maailmankaikkeuksista, että mitään mahdollisuutta ymmärtää toista ei lähtökohtaisesti ole. Itsellänikin oli vielä ennen tätä viikkoa käsitys, että eläinaktivistit pyrkivät toiminnallaan parantamaan eläinten oloja. Tätä pohjaa vasten tuntui käsittämättömältä miten yksisilmäisesti he katsovat maailmaa. Maalaavat asiat niin mustavalkoisiksi, että karkottavat vastustajansa vaan syvemmälle poteroihinsa. 

Motiivi alkoi kuitenkin aueta luettuani keskusteluja. Ei tässä haluta parantaa eläinten oloja, tehdä muutoksia lainsäädäntöön tai vaikuttaa yleisesti alaan ja päättäjiin. Halutaan vaatimattomasti, että jokainen kuluttaja Suomessa (maailmassa) tiedostaa ja tunnustaa eläinten oikeudet, ja täten lopettaa eläinperäisten tuotteiden käytön. Eläimelle pitää tunnustaa samantasoinen arvo kuin ihmiselle, eikä sitä eläintä täten voi hyödykkeeksi tappaa. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää se, että ei ymmärrä. En pysty asettumaan vastapuolen saappaisiin, koska elän itse arvomaailmassa, jossa ihannetilanteessa eläimen ja ihmisen välillä on toimiva hyötysuhde. Toimiva siinä mielessä, että molemmat osapuolet hyötyvät. Eläimelle varmistetaan elämä, joka on laadukkaampi ja "onnellisempi" kuin vastaava aika luonnossa. Ihminen saa tästä vastineeksi hyödykkeitä, joita hän osaa tekemänsä kovan työn pohjalta arvostaa. Ja koska tässä kohtaa joku vetää herneen totaalisesti nenään, niin muistutan, että eläimet tosiaan kuolevat myös luonnossa. Ne saatetaan myös tappaa siellä toisten eläinten toimesta. Ja ei, niiden elämä ei ole siellä luonnossa mitään ikuista kukkakedolla tanssahtelua.

Keskusteluissa myös penättiin tuottajapuolelta perusteluita ja oikeutusta eläinten hyväksikäytölle. Perusteluksi ei kelvannut se, että niin on aina tehty, tai että enemmistö ihmisistä syö lihaa. Ymmärrän kyllä, jos halutaan väittelyn säilyttävän korkea klassinen taso, ja argumentoinnin olevan filosofian lainalaisuuksien mukaista, tulee tuon kaltaista kehäpäätelmää välttää. Tässä kohtaa joudun kuitenkin huomauttamaan, että aktivistipuoli surutta hyödyntää väittelyssä argumentointivirhettä argumentum ad misericordiam. 

Itse en ole tuottaja, enkä vastaa heidän puolestaan. Oma toimintaani ja ajatusmaailmaani tässä kontekstissa voin kuitenkin yrittää selventää. Yleisesti on muodissa parjata taloudellisen edun tavoittelua, kapitalismia ja markkinataloutta. Jatkuvasti keskusteluissa vilahtaa termejä kuten kovat arvot, kyynistyminen, rahan valta; listaa voisi jatkaa pitkään. Eläinoikeuskeskusteluissa näitä tekijöitä usein syytetään ongelman alkuvoimana, niiden takia eläimistä tavoitellaan taloudellista hyötyä ja elävästä olennosta on tullut markkinatalouden väline. Itsekin vahvasti kyseenalaistan sen voiko rahakärjellä luoda tuotantoa, jossa myös eläimen elämän laadulla on sijaa. Onko suuri yksikkökoko kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu, vaikka se olisi taloudellisesti tuottavin. Voiko ratkaisuja tehdä vain talouslaskennan ohjelmissa, miten sinne kirjataan arvo eläimen elämälle. Ei se ole ainakaan helppoa. Oma vaihtoehtoni: kapitalistisin keinoin ohjata tukeni sinne, missä toiminta vastaa omia eettisiä arvojani. Suomeksi: syödä lihaa, joka on kasvanut ja elänyt mahdollisimman hyvin, vaikka se liha olisi vähän kalliimpaa. Syödä sitä kohtuudella, ja todella arvostaa sen alkuperää. Syödä nykyään myös niitä eläimiä, jotka olen itse tuntenut, ja joiden hyvinvoinnista olen vastannut. Joiden tuottaminen on aivan varmasti maksanut enemmän kuin olisi ollut "kannattavaa".  Mutta joita osaan arvostaa, koska olen joutunut näkemään sen lihakilon eteen enemmän vaivaa kuin moni muu, jonka vaiva koostuu Alepan oven avaamisesta ja muutaman euron ansaitsemisesta. 

Tyhmäähän se toisaalta on, miksi nähdä vaivaa. Miksi en vain hyppää samaan kelkkaan kuin esimerkiksi Oikeutta Eläimille -järjestö, ja lopeta eläinperäisten tuotteiden kuluttamista? Koska näen, että eläinten kasvattaminen ja syöminen, tai vaihtoehtoisesti metsästäminen, on elinehto tässä pohjoisessa maassa, mikäli haluan minimoida eurojeni valumisen tämän diabolisen aseman saavuttaneen markkinatalouden suuhun. Perustelen tämän hieman kiertäen. Ajatellaan maailma joka on aina ollut olemassa ilman rahaa, ilman rahan tavoittelua, ilman yksilöllisyyttä, ilman kapitalismia, ja vielä ilman sotaa. Tässä onnen ja auvon maailmassa meitä olisi vähemmän, todella paljon vähemmän. Täällä pohjoisessa elämä olisi kovaa, koska eläisimme agraarikulttuurissa, jossa selviytymisen edellytys olisi itse kasvatettu (ja tapettu) ruoka. Ruokaa olisi vähän, koska maamme luonnonolot eivät mahdollista pitkää satokautta tai ympärivuotista laidunnusta. Nälänhädät niittäisivät ihmisiä tasaisesti katovuosien aikaan. Koska kukaan ei olisi koskaan keksinyt laivaa, jolla tuoda suuria määriä ruokaa meren yli, miksi olisi, kun ei siitä voi mitään hyötyä. Ei ole edes sotia motivoimassa kuljetuskaluston kehittämistä, eikä ketään kiinnosta kaivaa öljyä maasta, koska ei sitä voi syödä. 

Eikä muuten olisi vegaaneja. Tai ainakin jokainen jotain sellaista päähänsä saanut olisi aika äkkiä vainaa. Fyysistä työtä kylmissä oloissa tekevä ihminen kun ei kovin kauan selviä voimissaan nauriilla ja lantulla. Ja se soija, niin mikä soija? Ehkä joku olisi joskus omaksi ilokseen matkannut tänne repussaan tämä ihmeaine, joten saattaisimme siitä tietää. Mutta kukapa sitä olisi viitsinyt alkaa viljelemään, onhan meillä ruista ja lihaa. 

Miten tämä liittyy todellisuuteen? Kyllähän ihmiskunta voi kehittyä, ehkä kulttuurievoluution tuloksena on maailma, joka hylkää hyödyn tavoittelun. Ehkä tulevaisuudessa meillä on maailma, jossa ei haluta ansaita rahaa, syödä eläimiä, kuluttaa luonnonvaroja tai toimia teollisesti. Ehkä. Mutta ei se auta, että ehdittiin keksiä se laiva joka kuskaa ruokaa merten yli, jos ei sitä kukaan halua operoida. Jos kukaan ei voi hyötyä siitä.

Siinä muutama ote oman pääni sisältä, ja siten perustelen omat valintani. Ei ole olemassa täydellistä maailmaa, mutta pitää muistaa, että ilman asioita jotka tänä päivänä helposti koemme pahaksi, ei olisi monia hyviäkään asioita. Ei kenelläkään olisi edes energiaa miettiä eläinten oikeuksia, tai välittää siitä miten ne voivat, kun itse näkee nälkää. Enkä itse voi leikata näitä asioita niin erilleen toisistaan, että hyväksyisin rahan vallan ja ihmisten hyväksikäytön, mutta kieltäytyisin tappamasta eläintä. Niin kaksinaismoralistiseen ajatteluun en itse kykene. En pysty elämään elämääni, jonka markkinatalous ja raha mahdollistaa, istumaan sohvalla lemmikkikoirat jaloissa ja keuhkoamaan ihmisten ja eläinten tasa-arvosta. Joten päädyn ajatteluun, että maailmassa ja ihmiskunnassa vallitsevat lainalaisuudet pakottavat meidät tavalla tai toisella eläintuotteiden käyttäjiksi. Koska eläimiä on pakko hyödyntää, vaatii oma etiikkani niiden hyödyntämistä tavalla, jossa kärsimys on minimoitu. En siis koskaan kykene täysin ymmärtämään esimerkiksi alussa mainutun kirjan kirjoittajaa, tai hänen näkökantojaan. Tulen todennäköisesti aina hermostumaan näistä asioista, koska tunnen niin vahvasti, että tässä tuhlataan energiaa utopiaan, kun sama energia voitaisiin kohdistaa todellisuuteen: niiden ihan oikeasti elävien ja tuntevien eläinten elämään, ja sen laadun parantamiseen. Koska minulle henkilökohtaisesti eläinten oikeudet, oikeus hyvään elämään, huolenpitoon ja sitä myöten lajityypilliseen käyttäytymiseen, on tärkeää. En hyväksy todellista eläinten kaltoin kohtelua millään tavalla, enkä tunne muuta kuin järjetöntä raivoa nähdessäni eläimen kärsivän. Jos se jollekin oli vielä epäselvää. 

Ja sille valtaosalle, joka kommentoi näitä keskusteluja ao. tyylillä, noh, en sano mitään. Eihän näille voi.

Irmeli: Miten ihmiset voivat olla näin tunteettomia hirviöitä, että ottavat pienen vasikan pois emonsa luota. Se on ihan sairasta, miksei kaikki vasikat saa olla emojensa kanssa?

Pirkko: Niin kyllähän se on todella kamalaa, ihan alkaa itkettämään. Otatko Irmeli kahvin kanssa maitoa?

Irmeli: Juu kyllä kiitos. Täytyykin muista hakea kaupasta lisää maitoa.  

Video

Bryn käytti tädit taas tänään metsässä kävelyllä, vähän kännykällä kuvattua pätkää tästä

https://www.youtube.com/watch?v=q4OXvqB_dc4

Talviteloilla

Hiljaiseloa on pidellyt viime viikot, mutta nyt alkaa akut taas pikkuhiljaa olemaan täynnä koko poppoolla. Onneksi kevät on jo ihan kulman takana, joten kovin kauan ei tarvitse enää löysäillä, vaikka pieni talvitauko olikin ihan paikallaan. 

Kotona on kyllä aika ahkerasti tehty olkkaritokoa, ja kerran viikossa on käyty tokon alkeiskurssilla treenaamassa häiriössä. Huomenna on viimeinen kurssikerta, sitten täytyy keksiä jotain muuta. Edelleen pidän kiinni ajatuksesta mennä Brynin kanssa alokasluokkaan alkukesästä, enää tarvitsee opettaa kaikki liikkeet sille. Mutta ei se ihan toivotonta ole, epäsäännöllisen treenin myötä alkaa jo ajatusta olemaan pienen miehen päässä. Vihdoin sain sen tarjoamaan sivulletuloa ja seuraamista, joten nyt päästään tosiaan treenaamaan sitä liikkeistä kamalinta. Jäävät ovat hyvällä alulla, samoin paikallaolo ja nouto. Luoksetulo on oikeastaan jo aika hyvä, osaa sekä odottaa että tulla luo. Sivulletuloa pitää vielä hinkata. Paikallaoloa ja luoksetuloa on tehty myös ihan reippaassa häiriössä, mutta se ei tunnu kovasti haittaavan. Pystyy muutenkin keskittymään hyvin vaikka ympärillä olisi vilinää ja vilskettä, ainakin niin kauan kun "työskentelee". Liikkeiden välit täytyy tehdä käskyn alla, ja treenata niitä paljon, koska Bryn mielellään juoksisi kunniakierroksen kentän ympäri aina kun vapautan. Ruokapalkalla on pääsääntöisesti treenattu, luoksetulossa ja hypyssä on lelu, sekä satunnaisesti muissa liikkeissä. Ruoalla ajatus pysyy oikeassa asiassa, ja ohjaaminen on mulle helpompaa, koska Bryn vaatii vielä reilusti apuja. Lelut kaivetaan esiin sitten kun liikkeisiin aletaan hakemaan sitä terää, mutta ensin täytyy leipoa pohjat pojan päähän.

Pixien kanssa on keskitytty eniten seuraamiseen, kaukoihin ja noudon palautukseen. Hallilla on sitten lisäksi tehty paikalla istumista ja makuuta, ruutua sekä luoksetuloa. Seuraaminen on taas parantunut, aloin palkkaamaan ruoalla oikeasta kädestä selän takaa, ja lelupalkka tulee tuttuun tapaan kainalosta. Näillä niksi-pirkoilla paikka on siirtynyt taaemmas, ja pää on kivasti suoraan ylöspäin. 

Kaukot on edistyneet hurjasti, tosin nyt tuli jonkinasteinen stoppi. Päätin sitten jättää koko liikkeen hetkeksi tauolle, ollaan ehkä hinkattu sitä vähän liikaa. Huilataan vähän, ja sitten aletaan työstää sitä malttia, koko ajan ei tarvitse tarjota vaihtoa. 

Noudon palautus on nyt hyvä sekä puisella että metallisella, kun päästään ulos treenaamaan niin täytyy vielä nostoa parantaa. 

Paikallaolot toimii, viime hallitreeneissä ei haitannut vaikka viereinen koira pisti rähinäksi. Tokikaan ei Pixien luo mennyt, mutta sellainen yleinen kaaos siinä hetken oli. On kiva saada välillä niitä ei-niin-täydellisesti suorittavia koirakoita samaan paikallaoloon, koska kisoissa voi kuitenkin tulla vastaan mitä vaan.

Lampaiden osalta on huilattu, Pixie on satunnaisen säännöllisesti hoitanut ruokinnat ja kuivitukset. Eilen treenattiin siinä lomassa vähän sortteerausta sisällä, se onnistui aikasta kivasti. Sitä taitoa tarvitaan, koska usein treeniporukaksi otetaan vain osa laumasta. Helpompi niitä on koiran kanssa lajitella, yksinään tulee vähän voimaton olo kun lauma pinkoo sisään-ulos-sisään. Samoin on treenattu vähän ahtaita paikkoja, ja peittämistä, näissäkin Pixie on aika pätevä. Sitä ei ahdista vaikka joutuu hartiavoimin änkeämään, mutta treeniä on vaatinut ettei käänny takaisin kun lauma lähtee liikkeelle. Pixien tapa peittää vedot on kääntyä flänkillä takaisin pysäyttämään, kun mä usein haluaisin että kiertää "takaa" ympäri ja peittää yli. Mutta sisätreenillä sekin on alkanut parantumaan, on pitänyt vaan lisätä koiran luottoa siihen että se ehtii saamaan tilanteen haltuun, enkä pysäytä sitä missään (=väärässä) kohtaa.

Bryn pääsi eilen piiiiitkästä aikaa ulkoiluttamaan lampaita, käytiin metsärinteessä vähän pyörimässä ja annettiin samalla lampaiden puputtaa kuusen oksia. Sen kanssa tekeminen on kyllä silkkaa iloa ja nautintoa, koira joka sopii mulle kuin nenä päähän. Tehtiin pari pienen pientä hakua, joissa Bryn ei oikeastaan koko kaarella nähnyt lampaita. Ekalla kertaa laskeutui suoraan oikeaan paikkaan. Toinen oli vähän haastavampi, mutta otti ohjaukset, joten siitäkin tuli mallikas haku. Toisella kertaa myös nosto oli todella kaunis, annoin nostaa ilman käskyjä. Seiso-käsky on uponnut tajuntaan todella vankasti, ja ehkä sen takia, tai jostain muusta syystä, ajo on nyt todella sujuvaa. Käyttää sopivasti silmää ja tunnustelee eläimiä, mutta pysyy kuitenkin kevyen oloisesti liikkeessä. Jos nyt jostain pitää nalkuttaa, on se vasen flänkki. Ahdasta on. 

Tuotiin lampaat takaisin taas asetelmassa Bryn-lampaat-minä. Nyt ei enää päästä niin helposti irti, joudun välillä vähän ärähtämään että antaa tilaa lampaille. Mutta toisaalta, meno ei myöskään ole niin nykivää, koska pitää koko ajan lauman tähtäyksessään. Kerran yrittivät karata kun jouduin ottamaan Bryniä vähän lauman taakse vauhtia antamaan, mutta Bryn stoppasi mallikkaasti. 

Kaiken kaikkiaan ei voi olla muuta kuin iloinen ja kiitollinen tuosta koirasta!

Ajellaan

Vahdissa - Bryn odottelee josko saisi jo käydä hakemassa  ne takaisin