Korkattiin Brynin kanssa kakkosluokka Rönnäsissä kesäkuun lopulla. Yllättävän paljon itseä jännitti, todennäköisesti koska oli kyseessä ensimmäinen kerta kakkosluokassa, ja Brynille nyt ylipäänsä ensimmäinen kerta missään. Ei voi väittää, että meillä olisi mennyt hyvin, mutta yhteen olen tyytyväinen: Brynin kanssa on aina tunne, että ollaan yhdessä tekemässä, jopa silloin kun se lähtee multa lapasesta. Ja siihen voi tietyllä tavalla aina luottaa, jolloin itsekään en ole niin rautakangen niellyt. Tällä kertaa se läks pikkasen lapasesta, ei pahasti, mutta liikaa mulle. Hakukaari oli ihan hyvä, nostossa korvat lukkoon ja täyttää hönkää lampaat eteenpäin. Sain sen kuulolle vasta parikymmentä metriä ennen tolppaa. Ajossa jatkui sama, ehkä joskus kakkosportin tienovilla tilanne alkoi rauhoittumaan. Ei saatu jaettua, tai en oikeastaan edes yrittänyt. Tietty pyörin ja palloilin, mutta kertaakaan en pyytänyt koiraa sisään. Mä en vaan kertakaikkisesti osaa jakaa neljää lammasta, etenkään kun ne on vieraita. Päästiin jatkamaan häkille, missä loppui aika.
Viikonloppuna oltiin Juvalla kisaamassa. Hirveästi ei treeniä mahtunut ensimmäisten kisojen ja näiden väliin, koska tulin itse vasta torstai-iltana matkoilta. Mutta en usko että se mitään muutti mihinkään suuntaan.
Lampaat oli haastavat, kulkivat todella kauniisti kun koira oli riittävän rauhallinen, itsevarma ja pehmeä liikkeinen. Saivat aivan totaalisen slaagin ja useimmiten poistuivat pelipaikalta, kun koira oli vähän vähemmän rauhallinen. Brynin yliflänkkäys, liian räjähtävät liikkeet ja kokemattomuuden tuoma epävarmuus oli aika myrkkyä. Lauantaina saatiin uudet lampaat, koska yksi lammas pomppi pukkilaukkaa nostosta tolpalle ja siitä samalla vauhdilla pihalle. Toisella kertaa Bryn teki mun mielestä oikeen hyvän haun, oli myös takaa riittävän laaja. Nosto saisi edelleen olla rauhallisempi, mutta oli se parempi jo, kuunteli myös käskyt. Kun saatiin lampaat tolpalle, alkoi taas ongelmat, koska lampaat olisivat halunneet poistua. Bryn sai pidettyä ne, jolloin siirryin hokemaan odota-hyväpoika -mantraa. Kun tilanne oli hallussa, koira ja lampaat vähän rauhoittuneet, kiitin ja kuljetettiin lampaat takaisin poistovarikolle. Mulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että tilanne olisi käynyt jossain vaiheessa rataa meille ylivoimaiseksi. Ja kun lämmintä on melkeen 30 astetta, ei huvittanut juoksuttaa jalattomaksi vaan jotta voi lopulta menettää lampaat.
Sunnuntaina sössin itse hakukaaren, rupesin antamaan ihme käskyjä kesken matkan... Elämä. Nosto taas ok, tuonti ohjaajalle hyvä. Tolpan kierron jälkeen menikin sitten puihin. Päästiin koiraa liian lähelle, ja samaan aikaan itse estin lampaita menemästä väärään suuntaan. Joten nehän halkes, kaks lähti kohti poistovarikkoa ja kolme kohti lähtövarikkoa. Jos olisin reagoinut nopeasti ja oikein, olisi ne voinut saada kiinni. Mutta sen sijaan menin täysin puihin. Totaalisesti. Joten se oli disk sitten. Kaikesta oppii, ehkä jonain päivänä saan sanan suustani.
Maanantaina ajettiin Rantasalmelle Putkisaloon kokeilemaan perusrataa. Meni läpi, mutta vauhtia oli. Tuntui, että koira ei luota muhun yhtään (jaa-a, mistähän johtuu), ja oli koko ajan ajatuksella että kohta lampaat karkaa. Mutta nyt se on suoritettu, se on pääasia. Treenit jatkukoon!
Viikonloppuna oltiin Juvalla kisaamassa. Hirveästi ei treeniä mahtunut ensimmäisten kisojen ja näiden väliin, koska tulin itse vasta torstai-iltana matkoilta. Mutta en usko että se mitään muutti mihinkään suuntaan.
Lampaat oli haastavat, kulkivat todella kauniisti kun koira oli riittävän rauhallinen, itsevarma ja pehmeä liikkeinen. Saivat aivan totaalisen slaagin ja useimmiten poistuivat pelipaikalta, kun koira oli vähän vähemmän rauhallinen. Brynin yliflänkkäys, liian räjähtävät liikkeet ja kokemattomuuden tuoma epävarmuus oli aika myrkkyä. Lauantaina saatiin uudet lampaat, koska yksi lammas pomppi pukkilaukkaa nostosta tolpalle ja siitä samalla vauhdilla pihalle. Toisella kertaa Bryn teki mun mielestä oikeen hyvän haun, oli myös takaa riittävän laaja. Nosto saisi edelleen olla rauhallisempi, mutta oli se parempi jo, kuunteli myös käskyt. Kun saatiin lampaat tolpalle, alkoi taas ongelmat, koska lampaat olisivat halunneet poistua. Bryn sai pidettyä ne, jolloin siirryin hokemaan odota-hyväpoika -mantraa. Kun tilanne oli hallussa, koira ja lampaat vähän rauhoittuneet, kiitin ja kuljetettiin lampaat takaisin poistovarikolle. Mulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että tilanne olisi käynyt jossain vaiheessa rataa meille ylivoimaiseksi. Ja kun lämmintä on melkeen 30 astetta, ei huvittanut juoksuttaa jalattomaksi vaan jotta voi lopulta menettää lampaat.
Sunnuntaina sössin itse hakukaaren, rupesin antamaan ihme käskyjä kesken matkan... Elämä. Nosto taas ok, tuonti ohjaajalle hyvä. Tolpan kierron jälkeen menikin sitten puihin. Päästiin koiraa liian lähelle, ja samaan aikaan itse estin lampaita menemästä väärään suuntaan. Joten nehän halkes, kaks lähti kohti poistovarikkoa ja kolme kohti lähtövarikkoa. Jos olisin reagoinut nopeasti ja oikein, olisi ne voinut saada kiinni. Mutta sen sijaan menin täysin puihin. Totaalisesti. Joten se oli disk sitten. Kaikesta oppii, ehkä jonain päivänä saan sanan suustani.
Maanantaina ajettiin Rantasalmelle Putkisaloon kokeilemaan perusrataa. Meni läpi, mutta vauhtia oli. Tuntui, että koira ei luota muhun yhtään (jaa-a, mistähän johtuu), ja oli koko ajan ajatuksella että kohta lampaat karkaa. Mutta nyt se on suoritettu, se on pääasia. Treenit jatkukoon!
