Se tunne, se onni

Harjoittelin jakoja tässä yhtenä päivänä molempien koirien kanssa. Kyllähän mä olen jakoja jo pitkään treenannut (jos voi sanoa pitkään, kun on ekan kerran ollut laitsalta alle 30 kk sitten), mutta en mä ole niistä ikinä mitään tajunnut. Se on aina ollut vähän sellasta pakkopullaa; vaikeaa, kaoottista ja ehkä vähän ahdistavaa. Tuntunut jotenkin tuuripeliltä saada edes jonkinasteista rakoa aikaan, eikä siinä koskaan ole ollut sitä ihailemaani vähäeleisyyttä ja tyyliä. Teoriassa kyllä ollut selvää miten sen pitää mennä, ja mihin pyritään, mutta aina käytännössä kuitenkin ollut jalat liian hitaat, käsi väärässä paikassa, koira liian lähellä ja niin pois päin. 

Kunnes nyt. Yhtäkkiä se vaan kulki, kerta toisensa jälkeen. Hups vaan, lampaat menevät kuten haluan, kaikki on hallinnassa, koira sisään ja se oli siinä. Omat jalat kuljettaa juuri siihen mihin haluan, ei tarvitse juosta, en kompastu lampaaseen, enkä edes koiraan. Ja molempien koirien kanssa. Järjetöntä. 

Joten siitä otettiin sitten kaikki ilo irti, molempien koirien kanssa kaksi settiä jakoja. Pixie aloitti, sen kanssa jaot ovat kyllä vähän huijausta. Siinä mielessä siis, että annan sen ajella jaettua porukkaa pitkälti ilman käskyjä, se saa vaan pitää niitä ja tasapainottaa. Se on siinä ihan kohtuu hyvä, ja tykkää tehdä itse. Joten ei sen ongelma, käskyjen vastaanottaminen, tuolla parane, mutta ainakin kaikilla on kivaa ja hyvä mieli. Pixie on edelleen karmivan hidas sisääntulossa, lähes tulkoon hölkyttää. Mutta koska en parempaakaan keksi, kokeilen että josko nopeutta tulisi lisää kun tehdään paljon toistoja missä lopputulos on hauska (saa pitää lampaat). Muuten Pixie oli nyt kiva, otti flänkkikäskyt jaon valmistelussa hyvin ja malttoi pitää etäisyytensä kunnes käskin sisään. Ei välittänyt jätetystä laumasta yhtään, mutta otti sen kuitenkin kun käänsin ja lähetin.

Brynin kanssa aikasta samaa, paitsi vähän lisää kulmakerrointa. Treenasin samalla pienen pieniä siirtymisiä flänkillä, Bryn sai aika kivasti juonen päästä kiinni. Jouduin laittamaan kuitenkin vähän painetta, joten sitten sainkin olla tarkkana jaon jälkeen ettei flänkillä heittänyt liikaa ulos. Mutta siitä syntyi ihan pyytämättä tilanteet in-call käskylle, kun laumat oli lähellä toisiaan ja flänkkäsin sopivasti. Pikkuflänkit oli jaossa todella näppärät, ja Bryn otti ne yllättävänkin hyvin. Tykkäsin todella paljon, kun ensin tein pieniä (painetta), ja sitten sen ottaessa sivuaskelta jouduinkin antamaan oikean flänkkikäskyn. Sivuaskeleella oli aika sellanen "yyh"-ilme, mutta heti come byen kajahtaessa lähti rennosti mutta vauhdilla menemään, ja pysäytyksen jälkeen oli täysin lampailla. Pixiellä kun on vähän ikävä tapa ottaa nokkiinsa paineesta, on Bryn vastakohtana ihanan onnellinen. Bryn myös tulee sisään vauhdilla ja ottaa lampaat otteeseen kivasti. Tosin se vauhti  jää päälle, pitää pikkusen tuunata alaspäin. Tein myös pari hakua missä ei saanut heti tuoda lampaita mulle, vaan piti nostaa poikittain ja tehdä muutama flänkki ennen tuontia. Nyt kuunteli tosi hyvin, ja nosti myös kivasti.

Lopputulemana ihan järjettömän onnellinen olo. Sellanen, että jalat ei ihan edes hipase maata. Seuraavalla kerralla rysähdetäänkin sitä korkeammalta, mutta siihen asti nautitaan!

Pixien synttärit, ja muita (ei-sitten-millään-tapaa-merkittäviä) tapahtumia

Muutamassa viikossa taas ehditty monenmoista, paitsi päivittää blogia.

Paimennuksen saralla viikonlopputreenit jatkuu, nyt kun alkoi lunta tulemaan niin saa nähdä kuinka kauan. Jäätyminen on se isoin ongelma, ja vaikka itse treenipaikat pysyisikin kunnossa niin saattaa olla tiet ja polut niin jäässä ettei lampaita saa sisältä pellolle ilman helikopteria (no jaa, siis sellaista jossa on oikeasti roottorit, Piskua ei lasketa).

Brynin kanssa on tehty vähän sitä sun tätä. Hakuja, matkaa ollut 100-200 metriä. Yhdessä treenissä oli tosi hyvä, joten annoin sen tehdä muutaman täysin vapaan haun. Noh, seuraavassa treenissä kuulolaite unohtui sitten laittaa päälle.. Se tuntuu jotenkin niin "aukinaiselta" ja hyvin kuulolla olevalta, että väkisin tulee halu antaa sen työskennellä itse. Kun antaa työskennellä itse, se alkaa hetkessä työskennellä itse. Joten täytyy yrittää vastustaa halua, ja pitää poika kuulolla. Bryn joutuu kuitenkin työskentelemään joka kerta kun siirrän sillä lampaat sisään tai ulos, koska näissä tilanteissa en hirveästi käskyttele.

Viime viikonloppuna treenasin vain pikkuaitauksessa, nyt kun sekin saatiin Murrossa käyttöön. Pari kuukautta mennyt vain isolla treenaten, ja sen kyllä huomaa. Ahtaammat tilat, lyhyemmät välimatkat ja "terävämmät" vedot teki Brynistä heti paljon jännittyneemmän ja puskevamman. Lähti kyllä rentoutumaan, sunnuntaina oli jo siedettävä vaikka flänkeillä vielä imikin liikaa sisään ja parit kipunat lensi kantapäistä. Pikkuaitauksessa treenasin ensin koiraa jotenkin auki ja rennoksi, sen jälkeen otettiin vähän jakoja. Jaoissakin tosin puolet treenistä on ensin "rentoutusjumppaa", koska haluan että koiran vaikutus lampaisiin on riittävä, mutta ei ahdistava. Ekalla kerralla Bryn ei päässyt jakamaan yhtään, koska oli niin kertakaikkinen porsas. Toisella kertaa päästiin jakamaankin, se meni sitten ihan hyvin.

Molemmat koirat tekevät jaot samalla kaavalla, ensin jumpataan koiralta pää auki, koira väliin, ja sitten vaan pidetään jaettua porukkaa. Välillä päästetään lähemmäs muita ja sitten taas koira väliin ja kauemmas. Koen, että tuo on paras tapa, sen sijaan että antaisin aina laittaa porukan yhteen ja jakaisin taas uudestaan. Pikkuaitauksessa on tässä tapauksessa sekin hyvä puoli, että ei tarvitse koko ajan kytätä toista porukkaa.

Pixie vietti viime perjantaina synttäreitään, kolme vuotta tuli täyteen. Räpsin puhelimella pari synttärikuvaa, kun pidettiin jaettua porukkaa. Vahingossa tulin ottaneeksi kuvat, joissa (ainakin mun mielestä) näkyy hyvin epäonnistunut ja onnistunut tilanne. Toisessa kuvassa Pixie meni aivan liian kovaa kohti lampaita, liian lähelle ja väärällä asenteella. Joten arvonsa tunteva rouva Lammashan ei tätä hyväksynyt, vaan kääntyi vastaan. Selvähän se, koska säikähti Piskun käytöstä. Ja koska lampaalla ei ollut kiva olla, niin ei ollut Piskullakaan. Se selvitti kyllä kuvan jälkeen tilanteen omalla tavallaan, heijaamalla itseään kauemmas lampaasta. Porukka pidettiin ja saatiin uudestaan liikkeelle, ja nyt oli koirallakin asenne kohdallaan. Seuraavassa kuvassa on siirrytty ensimmäisen kuvan pattitilanteesta eteenpäin, ja nyt kaikki ovat rauhallisesti paikallaan, Pixiekin tuntee itsensä päteväksi. Tähän oli hyvä lopettaa synttäritreeni.

Kaikkia ahdistaa

Ja nyt on asiat paremmin