Tähän astisen lammasharrastuksen hyytävin kokemus takana; lampaat karkuteillä. Torstaina tuli puhelu töihin, lampaat lähteneet vaeltamaan aitauksesta. No ei mitään, lähdin ajelemaan ajatellen että ovat ruoan perässä valuneet johonkin viereisistä pelloista. Mietin lähinnä että toivottavasti ei tarvitse poimia niitä mistään romukasasta koiran kanssa, tai pahimmillaan naapurin viljapellosta...
Pääsin paikalle alle tunnissa karkaamisesta, missään ei näy ketään. Soitto Armille, lampaat ovat juosseet Pohjoisväylälle mistä viimeisin näköhavainto. Pixie autosta ja juosten liikkeelle. Pixie nosti jäljen lampaista heti peltotieltä, näytti että olivat käyneet yhdellä laitumella mutta palanneet siitä tielle ja jatkaneet matkaa. Päästiin jäljellä melkeen Pohjoisväylälle asti ennen kuin Pixie käänsi viljapeltoon. En uskaltanut seurata siinä jälkeä, kun en tiennyt onko lampaat pellossa, jolloin olisin ajanut ne tietä kohti. Toisaalta en uskaltanut laittaa Piskuakaan pellon ympäri koska pelto päättyi tiehen. Kierrettiin kävellen pelto, toisella puolella Pixie nostaa jäljen uudelleen, eli lampaat juosseet läpi. No taas juostaan, ratsastuspolkua koko ajan pois päin Murrosta. Puolen kilometrin jälkeen mulla loppui usko, ajattelin että Pixie vaan juoksee polkua eikä tiedä missä lampaat on. Tässä kohtaa voin todeta että TYHMÄTYHMÄTYHMÄTYHMÄ!!! Käännyin takaisin ja mentiin metsää ja pusikoita haravoiden, Pixien risteillessä vapaana, takaisin pellon reunaan. Siitä tarkistettiin vielä viljapeltoa takajäljellä, olivat juosseet ihan siistinä jonona koska polku oli tuskin mua leveämpi. Paniikissa ovat olleet koska edes kypsä vilja ei ole pysäyttänyt herkuttelemaan. No pyörittiin siinä tien ja pellon kupeessa sitten jokin aika, yritin tulkita koirasta olisivatko menneet kuitenkin Pohjoisväylän yli. Pixie yrittää vaan vetää samaan suuntaan kuin aikasemmin... Juuri olin näppäilemässä hätänumeroa kun poliisilta tulee soitto, lampaat löytyneet pururadalta, linnuntietä noin kilometrin päässä meistä. Tässä kohtaa voimme uudestaan todeta että TYHMÄMINÄ, koska käänsin Pixien pois jäljeltä noin puolen kilometrin päässä lampaista!!! Kartasta katsoen oltiin matkalla just eikä melkeen löytöpaikkaan.
Poliisiauton kyydillä hurautettiin sitten lampaiden läheisyyteen, siellä odottikin sitten mukavan kaoottinen tilanne. Lampaat olivat liikkumassa pururadalta Pohjoisväylää kohti, kaksi naispoliisia huutaa metsässä mulle ohjeita kun kiipeän autotieltä metsään jotta ehtisin lampaiden ja autojen väliin. Saan lampaat näköpiiriin niin juoksevat täyttä karkua pururataa toiseen suuntaan, kaartaen takaisin kohti toista autotietä (pururata kahden tien risteyksessä). Metsä pururadan ympärillä tiheää kuusimetsää ja paljon aluskasvillisuutta, eli ei mitään näkyvyyttä. Noh, pelasin lottoa ja lähetin koiran perään. Lähdin itse juoksemaan metsän poikki jotta pääsisin pururadalle ennen niitä, metsässä näin vaan vilaukselta että lampaat kääntyvät myös metsään mutta toiselle puolelle purtsia. Tupsahdan takaisin pururadalle ja missään ei näy ketään. Noin nanosekunnin ajan ehdin ajatella että sekä koira että lampaat viruu jossain auton alla, kunnes pururataa tupsuttaa mua kohti tuttu lauma. Pixie toi ne sen näköisenä että voisitko nyt nainen vähän rauhottua. Hirveä helpotus, kunnes huomaan että yksi uuhi puuttuu. Oli varmasti erkaantunut joukosta kun juoksivat metsään, ja Pixie ei nähnyt tai enää kyennyt kasaamaan sitä mukaan. Poliisit lähtivät sen perään, oli sinkoillut pitkin pohjoisväylää paniikissa. Ihme kyllä saivat sen hengissä kiinni, vaikka annoin puhelimitse luvan (tai käskyn oikeastaan) ampua sen, jos saavat turvallisen sihdin. Pelkäsin aivan järkyttävän paljon että aiheuttaa kolarin, tiellä ajetaan kuitenkin melkeen satasta.
Odoteltiin Pixien kanssa sitten pururadalla että Kati tulee hakemaan koko konkkaronkan. Lenkkeilijän ilme oli korvaamaton kun pyysin kääntymään takaisin ettei säikytä lampaita uudestaan. Se ei edes pystynyt sanomaan mitään, huitoi vaan suu auki :D Saatiin ahdettua lauma pakettiautoon, lastaaminen nyt ei ihan tyylipuhdas ollut, mutta loppuviimein kaikki sisällä. Siitä lähdettiin hakemaan sitten tämä yksi onneton Pohjoisväylältä, ja vihdoin suunnattiin takaisin Murtoon. Siinä vaiheessa mun olo oli kuin märällä rätillä, Pixie nukahti etupenkille mun viereen. Takana noin kolme tuntia lampaiden hakureissua.
Taisteluvammoina yhdellä uuhella haava päässä ja karitsalla jalassa iso vekki. Muuten pieniä naarmuja, ja kuten arvata saattaa, aivan kuoleman väsyneet lampaat.
Varmasti moni kokeneempi koira olisi pystynyt hanskaamaan koko homman tyylikkäämmin, mutta juuri tuossa hetkessä Pixie oli ainut paikalla. Se teki paljon enemmän kuin mihin sen koulutustaso tai kokemus yltää, ja se teki sen "kreivin aikaan". Ensin harmittelin vähän hakua, koska Pixie lähti pururataa kohtisuoraan perään ennen kuin avasi kaaren metsän puolelle. Mutta jälkikäteen mietittynä, lampaat olivat jo kaukana ja juoksivat niin paljon kuin kintuista lähtee karkuun. Näkyvyyttä ei ollut metsässä yhtään ja paikka oli koiralle vieras. Jos se olisi lähtenyt kaarelle metsään, olisi se hävittänyt näköyhteyden lampaisiin ja todennäköisesti ei olisi ehtinyt enää juosta niitä kiinni. Siinä ei ollut kuin yksi mahdollisuus saada ne hallintaan, jos Pixie olisi hävittänyt ne oltaisiin oltu jälkihommissa taas. Joten on myönnettävä että ehkä Pixie tiesi paremmin ja teki tuossa kohtaa likaisen työratkaisun, tyylistä viis.
Lisäksi yllätyin toden teolla siitä että jäljesti lampaita niinkin pitkään ja hyvin. Taito josta oikeasti on hyötyä, täytyy yrittää ylläpitää ja treenata sitä.
Ja aivan mahtavan iso kiitos menee kyllä niille poliisisedille ja tädeille jotka olivat mukana operaatiossa. Sen lisäksi että saatiin lampaat takaisin, olivat myös todella mukavia ja rentoja vaikka minä meinasin itkuun pillahtaa kun lampaat oli turvassa. Ja Katille kiitos tietenkin myös!
Pääsin paikalle alle tunnissa karkaamisesta, missään ei näy ketään. Soitto Armille, lampaat ovat juosseet Pohjoisväylälle mistä viimeisin näköhavainto. Pixie autosta ja juosten liikkeelle. Pixie nosti jäljen lampaista heti peltotieltä, näytti että olivat käyneet yhdellä laitumella mutta palanneet siitä tielle ja jatkaneet matkaa. Päästiin jäljellä melkeen Pohjoisväylälle asti ennen kuin Pixie käänsi viljapeltoon. En uskaltanut seurata siinä jälkeä, kun en tiennyt onko lampaat pellossa, jolloin olisin ajanut ne tietä kohti. Toisaalta en uskaltanut laittaa Piskuakaan pellon ympäri koska pelto päättyi tiehen. Kierrettiin kävellen pelto, toisella puolella Pixie nostaa jäljen uudelleen, eli lampaat juosseet läpi. No taas juostaan, ratsastuspolkua koko ajan pois päin Murrosta. Puolen kilometrin jälkeen mulla loppui usko, ajattelin että Pixie vaan juoksee polkua eikä tiedä missä lampaat on. Tässä kohtaa voin todeta että TYHMÄTYHMÄTYHMÄTYHMÄ!!! Käännyin takaisin ja mentiin metsää ja pusikoita haravoiden, Pixien risteillessä vapaana, takaisin pellon reunaan. Siitä tarkistettiin vielä viljapeltoa takajäljellä, olivat juosseet ihan siistinä jonona koska polku oli tuskin mua leveämpi. Paniikissa ovat olleet koska edes kypsä vilja ei ole pysäyttänyt herkuttelemaan. No pyörittiin siinä tien ja pellon kupeessa sitten jokin aika, yritin tulkita koirasta olisivatko menneet kuitenkin Pohjoisväylän yli. Pixie yrittää vaan vetää samaan suuntaan kuin aikasemmin... Juuri olin näppäilemässä hätänumeroa kun poliisilta tulee soitto, lampaat löytyneet pururadalta, linnuntietä noin kilometrin päässä meistä. Tässä kohtaa voimme uudestaan todeta että TYHMÄMINÄ, koska käänsin Pixien pois jäljeltä noin puolen kilometrin päässä lampaista!!! Kartasta katsoen oltiin matkalla just eikä melkeen löytöpaikkaan.
Poliisiauton kyydillä hurautettiin sitten lampaiden läheisyyteen, siellä odottikin sitten mukavan kaoottinen tilanne. Lampaat olivat liikkumassa pururadalta Pohjoisväylää kohti, kaksi naispoliisia huutaa metsässä mulle ohjeita kun kiipeän autotieltä metsään jotta ehtisin lampaiden ja autojen väliin. Saan lampaat näköpiiriin niin juoksevat täyttä karkua pururataa toiseen suuntaan, kaartaen takaisin kohti toista autotietä (pururata kahden tien risteyksessä). Metsä pururadan ympärillä tiheää kuusimetsää ja paljon aluskasvillisuutta, eli ei mitään näkyvyyttä. Noh, pelasin lottoa ja lähetin koiran perään. Lähdin itse juoksemaan metsän poikki jotta pääsisin pururadalle ennen niitä, metsässä näin vaan vilaukselta että lampaat kääntyvät myös metsään mutta toiselle puolelle purtsia. Tupsahdan takaisin pururadalle ja missään ei näy ketään. Noin nanosekunnin ajan ehdin ajatella että sekä koira että lampaat viruu jossain auton alla, kunnes pururataa tupsuttaa mua kohti tuttu lauma. Pixie toi ne sen näköisenä että voisitko nyt nainen vähän rauhottua. Hirveä helpotus, kunnes huomaan että yksi uuhi puuttuu. Oli varmasti erkaantunut joukosta kun juoksivat metsään, ja Pixie ei nähnyt tai enää kyennyt kasaamaan sitä mukaan. Poliisit lähtivät sen perään, oli sinkoillut pitkin pohjoisväylää paniikissa. Ihme kyllä saivat sen hengissä kiinni, vaikka annoin puhelimitse luvan (tai käskyn oikeastaan) ampua sen, jos saavat turvallisen sihdin. Pelkäsin aivan järkyttävän paljon että aiheuttaa kolarin, tiellä ajetaan kuitenkin melkeen satasta.
Odoteltiin Pixien kanssa sitten pururadalla että Kati tulee hakemaan koko konkkaronkan. Lenkkeilijän ilme oli korvaamaton kun pyysin kääntymään takaisin ettei säikytä lampaita uudestaan. Se ei edes pystynyt sanomaan mitään, huitoi vaan suu auki :D Saatiin ahdettua lauma pakettiautoon, lastaaminen nyt ei ihan tyylipuhdas ollut, mutta loppuviimein kaikki sisällä. Siitä lähdettiin hakemaan sitten tämä yksi onneton Pohjoisväylältä, ja vihdoin suunnattiin takaisin Murtoon. Siinä vaiheessa mun olo oli kuin märällä rätillä, Pixie nukahti etupenkille mun viereen. Takana noin kolme tuntia lampaiden hakureissua.
Taisteluvammoina yhdellä uuhella haava päässä ja karitsalla jalassa iso vekki. Muuten pieniä naarmuja, ja kuten arvata saattaa, aivan kuoleman väsyneet lampaat.
Varmasti moni kokeneempi koira olisi pystynyt hanskaamaan koko homman tyylikkäämmin, mutta juuri tuossa hetkessä Pixie oli ainut paikalla. Se teki paljon enemmän kuin mihin sen koulutustaso tai kokemus yltää, ja se teki sen "kreivin aikaan". Ensin harmittelin vähän hakua, koska Pixie lähti pururataa kohtisuoraan perään ennen kuin avasi kaaren metsän puolelle. Mutta jälkikäteen mietittynä, lampaat olivat jo kaukana ja juoksivat niin paljon kuin kintuista lähtee karkuun. Näkyvyyttä ei ollut metsässä yhtään ja paikka oli koiralle vieras. Jos se olisi lähtenyt kaarelle metsään, olisi se hävittänyt näköyhteyden lampaisiin ja todennäköisesti ei olisi ehtinyt enää juosta niitä kiinni. Siinä ei ollut kuin yksi mahdollisuus saada ne hallintaan, jos Pixie olisi hävittänyt ne oltaisiin oltu jälkihommissa taas. Joten on myönnettävä että ehkä Pixie tiesi paremmin ja teki tuossa kohtaa likaisen työratkaisun, tyylistä viis.
Lisäksi yllätyin toden teolla siitä että jäljesti lampaita niinkin pitkään ja hyvin. Taito josta oikeasti on hyötyä, täytyy yrittää ylläpitää ja treenata sitä.
Ja aivan mahtavan iso kiitos menee kyllä niille poliisisedille ja tädeille jotka olivat mukana operaatiossa. Sen lisäksi että saatiin lampaat takaisin, olivat myös todella mukavia ja rentoja vaikka minä meinasin itkuun pillahtaa kun lampaat oli turvassa. Ja Katille kiitos tietenkin myös!
