Kaikkea kanssa...

... ja vielä vähän päällekin.
Pixien juoksu oli ja meni, onneksi meni. Se on niin käsittämättömän sekaisin aina juoksussa, ei siis muuten paitsi ne miehet... Voi hyvä ihme miten pieni hapan prinsessa voi muuttua flirttailevaksi katunaiseksi kaksi kertaa vuodessa. Bryn vietti muutaman yön hoidossa, aika tarkalleen kaksi viikkoa olivat joko tiukasti erillään tai tarkasti mun silmien alla. Onneksi Pixien tärpit on kuitenkin aika nopeat, kuten koko juoksu, joten mitään ylitsepääsemättömiä voimisteluliikkeitä ei joudu tekemään. Nyt ollaan jo palauduttu lähes normaaliin, tosin Pixie tuntuu olevan sitä mieltä että voitais pikkuhiljaa pudistella pölyt narupallosta ja alkaa tekemään vähän tokoa. Niin huomion kipeä neiti nimittäin on, kovasti haluaisi leikkiä mun kanssa koko ajan. Tänään sai lenkillä etsiä metsästä kävyn, voi onnea! Hupsu eläin.

Viikonloppuna käytiin Pixien kanssa kokeilemassa SPKY:n perusrataa, ja omaksi ihmeekseni meni läpi. Ikinä ei ole ollut suunnitelmissa suorittaa, koska Pisku ei kuitenkaan tule sukua jatkamaan koskaan. Menin kuitenkin kun mahdollisuus avautui, ajattelin että kiva kuulla mitä täysin ventovieraat ihmiset ovat koirasta mieltä. Arvostelu oli aika tarkalleen sitä mitä odotinkin, mitään yllätyksiä ei siinä ollut. Haku kuitenkin yllätti positiivisesti, Pixien täysin karmaisevaa hakua on kesän aikana yritetty työstää ja nyt alkoi vähän näkymään. Teki siistin hakukaaren, ehkä vähän niisti lopussa mutta nosti kuitenkin siististi. En käskyttänyt yhtään koska halusin itsekin nähdä miten tekee vapaan haun "vieraissa". Toi aikalailla linjalla lampaat, rauhallisella tahdilla, ehkä lopussa vähän kysyvä "etkö sä nyt käske ollenkaan??". Totesin myös että pitäisi yrittää jaksaa käydä eri paikoissa treenaamassa. Vieras paikka ja vieraat lampaat, lisäksi itse olin kohtalaisen pihalla, nämä yhdessä kyllä selkeästi vaikuttivat Pixieen. No, ens kesänä sitten.

Treenirintamalla ollaan ihan perusasioissa. Pari viimeisintä kertaa molemmilla koirilla flänkkejä, vähän jotain väliin ja taas flänkkejä. Lyhyitä alle kymmenen minuutin passeja, mutta kaksi. Ihanaa on huomata, että näissä kahdessa treenissä olen päässyt molempien koirien pään sisään. Treeni on lyhyt, siinä on rakenne ja se etenee. Seuraavana päivänä molemmat koirat ovat edellistä päivää parempia! Tämä onni on varmasti lyhytaikainen, mutta otan siitä kaiken irti! Ja samalla reseptillä jatketaan. 

Muutos on elämän ainoa vakio

Siltä ainakin nyt tuntuu. Ehkä kohta herään tästä ihmeellisestä unesta, jossa tapahtuu asioita joista luulin vaan haaveilevani. Mutta siihen asti, otetaan kaikki irti!

Lampola edistyi huimin askelin viikonloppuna, lähes kaikki "vaikeat" hommat on tehtynä. Toki on vielä valtavasti lautaa nakuteltavaksi, rännejä kiinnitettäväksi, pohjaa tehtäväksi ja niin pois päin, mutta se on vaan raakaa työtä, siitä selviää aina. Lampolan talviasukit on kaikki kasattu nyt Murtoon, ja pitkälti on saatu selväksi myös kuka vielä lähtee. Ihan neljäätoista lammasta ei viitsi pitää talven yli syömässä, mutta määrä tuntuisi asettuvan kahdeksan yhdeksän kieppeille. Tilakin riittää hienosti, koska käytännön syistä tuli vähän laajennettua alkuperäistä suunnitelmaa. Ruokinta rupeaa hahmottumaan, siis heinähäkit ja muut tarvittavat kamppeet. Vaikka ihan suoraan suurpaalista ei voi lampaita ruokkia, korkeus ei riitä nostamaan paalia häkkiin koneellisesti, niin laitetaan silti ulkokatokseen iso pyöreä heinähäkki ja se täyteen. Löysin aika hienoja vanhoja piirrustuksia tuollaisesta häkistä, ajalta jolloin heinä oli vielä irtoa ja talikoitiin suoraan siilosta. Katotaan jos jonkun sellasen saisi nikkaroitua. Lisäksi sisätilaan on suunnitteilla iso heinähäkki, jossa haettu vaikutteita myös hevosten heinäkaapista. Samaan rakennelmaan myös laari joka kerää osan putoavasta irtoheinästä, ja toimii tarvittaessa väkirehuastiana. Näin voivat rouvat sitten itse valita jäävätkö kotiin päivälliselle vai lähtevätkö ulos syömään. 

Viikonloppuna syvensin tätä harrastusta myös muilla tavoilla. Vuokraan ensi vuodesta lähtien noin kahdeksan hehtaaria Murron maista. Jaa miksi? No koska haluan. Alustavan jaon mukaan noin pari hehtaaria peltolaidunta lampaille, kolmisen hehtaaria luonnonlaidunta jaettavaksi lampaiden ja ponien kesken, loppu sitten peltolaidunta jota hevoset hyödyntävät. Loput maista vuokrataan ammattimaanviljelijälle, joten tulevina vuosina rupeaa pellot puskemaan myös vehnää ja ruista. Treenipelto pienenee tämän johdosta, harmi tietenkin, mutta kyllähän järjellä ajateltuna viisi hehtaaria hyvää tasaista maata pitää olla vähän tuottavammassa käytössä. Ensi kesänä on treenaamiseen tuo lampaiden pari hehtaaria, läntti on aavistuksen pitkä ja kapea, mutta ei mitenkään onneton. Helpompaa on se, että peltolaitumeen voidaan yhdistää luonnonlaidun kunhan se on ensin kerran syöty, jolloin lampailla on samalla laitumella sekä nurmea että reilusti suojaa. Nyt saadaan myös rakennettua pienempi treeniaitaus, koska laitumen päässä on kuin tähän tehty pienen pieni lohko.

Suunnitelmissa on vaikka mitä tuleviksi vuosiksi, jännää ja hauskaa! Ja aivan mahtavaa on se, että ensi kesäksi voin ottaa niitä kauan kaipaamiani kanoja! Oikeen hienoja maatiaiskanoja ja kukko kuopsuttelemaan, lampaita puronvarressa, hevosia laitumella, tallikissa jaloissa. Sydän älä pakahdu! Koirat on rakkaita, paimennus on hauskaa. Mutta kotieläinten pito, aidan rakentaminen, heinien hankkiminen, paskan lappaaminen; siellä on se ydin joka vetää, on aina vetänyt. Etenkin kun sen voi tehdä näin harrastuspohjalta että jää aikaa vielä ansaita rahaakin.

Treenien merkeissä palaillaan myöhemmin, nyt ei oikein ole ajatukset taipuneet muuhun kuin fiilistelyyn!