Tein kuluneella viikolla ison virheen. Ja tein sen vielä useasti. Luin tähän eläintenhoitajan kirjoittamaan uutuuskirjaan liittyviä keskusteluja. Ja missä niitä luin, Oikeutta Eläimille -järjestön Facebook-sivulla. Ei olisi pitänyt, koska nyt en taas voi pitää suutani kiinni.
Keskusteluhan on näissä asioissa ihan juupas-eipäs -tasolla. Siis osittain voi olla jopa ihan älykästä argumentointia puolin ja toisin, mutta pohjimmiltaan keskustelijoiden näkökannat on niin eri maailmankaikkeuksista, että mitään mahdollisuutta ymmärtää toista ei lähtökohtaisesti ole. Itsellänikin oli vielä ennen tätä viikkoa käsitys, että eläinaktivistit pyrkivät toiminnallaan parantamaan eläinten oloja. Tätä pohjaa vasten tuntui käsittämättömältä miten yksisilmäisesti he katsovat maailmaa. Maalaavat asiat niin mustavalkoisiksi, että karkottavat vastustajansa vaan syvemmälle poteroihinsa.
Motiivi alkoi kuitenkin aueta luettuani keskusteluja. Ei tässä haluta parantaa eläinten oloja, tehdä muutoksia lainsäädäntöön tai vaikuttaa yleisesti alaan ja päättäjiin. Halutaan vaatimattomasti, että jokainen kuluttaja Suomessa (maailmassa) tiedostaa ja tunnustaa eläinten oikeudet, ja täten lopettaa eläinperäisten tuotteiden käytön. Eläimelle pitää tunnustaa samantasoinen arvo kuin ihmiselle, eikä sitä eläintä täten voi hyödykkeeksi tappaa. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää se, että ei ymmärrä. En pysty asettumaan vastapuolen saappaisiin, koska elän itse arvomaailmassa, jossa ihannetilanteessa eläimen ja ihmisen välillä on toimiva hyötysuhde. Toimiva siinä mielessä, että molemmat osapuolet hyötyvät. Eläimelle varmistetaan elämä, joka on laadukkaampi ja "onnellisempi" kuin vastaava aika luonnossa. Ihminen saa tästä vastineeksi hyödykkeitä, joita hän osaa tekemänsä kovan työn pohjalta arvostaa. Ja koska tässä kohtaa joku vetää herneen totaalisesti nenään, niin muistutan, että eläimet tosiaan kuolevat myös luonnossa. Ne saatetaan myös tappaa siellä toisten eläinten toimesta. Ja ei, niiden elämä ei ole siellä luonnossa mitään ikuista kukkakedolla tanssahtelua.
Keskusteluissa myös penättiin tuottajapuolelta perusteluita ja oikeutusta eläinten hyväksikäytölle. Perusteluksi ei kelvannut se, että niin on aina tehty, tai että enemmistö ihmisistä syö lihaa. Ymmärrän kyllä, jos halutaan väittelyn säilyttävän korkea klassinen taso, ja argumentoinnin olevan filosofian lainalaisuuksien mukaista, tulee tuon kaltaista kehäpäätelmää välttää. Tässä kohtaa joudun kuitenkin huomauttamaan, että aktivistipuoli surutta hyödyntää väittelyssä argumentointivirhettä argumentum ad misericordiam.
Itse en ole tuottaja, enkä vastaa heidän puolestaan. Oma toimintaani ja ajatusmaailmaani tässä kontekstissa voin kuitenkin yrittää selventää. Yleisesti on muodissa parjata taloudellisen edun tavoittelua, kapitalismia ja markkinataloutta. Jatkuvasti keskusteluissa vilahtaa termejä kuten kovat arvot, kyynistyminen, rahan valta; listaa voisi jatkaa pitkään. Eläinoikeuskeskusteluissa näitä tekijöitä usein syytetään ongelman alkuvoimana, niiden takia eläimistä tavoitellaan taloudellista hyötyä ja elävästä olennosta on tullut markkinatalouden väline. Itsekin vahvasti kyseenalaistan sen voiko rahakärjellä luoda tuotantoa, jossa myös eläimen elämän laadulla on sijaa. Onko suuri yksikkökoko kokonaisuuden kannalta paras ratkaisu, vaikka se olisi taloudellisesti tuottavin. Voiko ratkaisuja tehdä vain talouslaskennan ohjelmissa, miten sinne kirjataan arvo eläimen elämälle. Ei se ole ainakaan helppoa. Oma vaihtoehtoni: kapitalistisin keinoin ohjata tukeni sinne, missä toiminta vastaa omia eettisiä arvojani. Suomeksi: syödä lihaa, joka on kasvanut ja elänyt mahdollisimman hyvin, vaikka se liha olisi vähän kalliimpaa. Syödä sitä kohtuudella, ja todella arvostaa sen alkuperää. Syödä nykyään myös niitä eläimiä, jotka olen itse tuntenut, ja joiden hyvinvoinnista olen vastannut. Joiden tuottaminen on aivan varmasti maksanut enemmän kuin olisi ollut "kannattavaa". Mutta joita osaan arvostaa, koska olen joutunut näkemään sen lihakilon eteen enemmän vaivaa kuin moni muu, jonka vaiva koostuu Alepan oven avaamisesta ja muutaman euron ansaitsemisesta.
Tyhmäähän se toisaalta on, miksi nähdä vaivaa. Miksi en vain hyppää samaan kelkkaan kuin esimerkiksi Oikeutta Eläimille -järjestö, ja lopeta eläinperäisten tuotteiden kuluttamista? Koska näen, että eläinten kasvattaminen ja syöminen, tai vaihtoehtoisesti metsästäminen, on elinehto tässä pohjoisessa maassa, mikäli haluan minimoida eurojeni valumisen tämän diabolisen aseman saavuttaneen markkinatalouden suuhun. Perustelen tämän hieman kiertäen. Ajatellaan maailma joka on aina ollut olemassa ilman rahaa, ilman rahan tavoittelua, ilman yksilöllisyyttä, ilman kapitalismia, ja vielä ilman sotaa. Tässä onnen ja auvon maailmassa meitä olisi vähemmän, todella paljon vähemmän. Täällä pohjoisessa elämä olisi kovaa, koska eläisimme agraarikulttuurissa, jossa selviytymisen edellytys olisi itse kasvatettu (ja tapettu) ruoka. Ruokaa olisi vähän, koska maamme luonnonolot eivät mahdollista pitkää satokautta tai ympärivuotista laidunnusta. Nälänhädät niittäisivät ihmisiä tasaisesti katovuosien aikaan. Koska kukaan ei olisi koskaan keksinyt laivaa, jolla tuoda suuria määriä ruokaa meren yli, miksi olisi, kun ei siitä voi mitään hyötyä. Ei ole edes sotia motivoimassa kuljetuskaluston kehittämistä, eikä ketään kiinnosta kaivaa öljyä maasta, koska ei sitä voi syödä.
Eikä muuten olisi vegaaneja. Tai ainakin jokainen jotain sellaista päähänsä saanut olisi aika äkkiä vainaa. Fyysistä työtä kylmissä oloissa tekevä ihminen kun ei kovin kauan selviä voimissaan nauriilla ja lantulla. Ja se soija, niin mikä soija? Ehkä joku olisi joskus omaksi ilokseen matkannut tänne repussaan tämä ihmeaine, joten saattaisimme siitä tietää. Mutta kukapa sitä olisi viitsinyt alkaa viljelemään, onhan meillä ruista ja lihaa.
Miten tämä liittyy todellisuuteen? Kyllähän ihmiskunta voi kehittyä, ehkä kulttuurievoluution tuloksena on maailma, joka hylkää hyödyn tavoittelun. Ehkä tulevaisuudessa meillä on maailma, jossa ei haluta ansaita rahaa, syödä eläimiä, kuluttaa luonnonvaroja tai toimia teollisesti. Ehkä. Mutta ei se auta, että ehdittiin keksiä se laiva joka kuskaa ruokaa merten yli, jos ei sitä kukaan halua operoida. Jos kukaan ei voi hyötyä siitä.
Siinä muutama ote oman pääni sisältä, ja siten perustelen omat valintani. Ei ole olemassa täydellistä maailmaa, mutta pitää muistaa, että ilman asioita jotka tänä päivänä helposti koemme pahaksi, ei olisi monia hyviäkään asioita. Ei kenelläkään olisi edes energiaa miettiä eläinten oikeuksia, tai välittää siitä miten ne voivat, kun itse näkee nälkää. Enkä itse voi leikata näitä asioita niin erilleen toisistaan, että hyväksyisin rahan vallan ja ihmisten hyväksikäytön, mutta kieltäytyisin tappamasta eläintä. Niin kaksinaismoralistiseen ajatteluun en itse kykene. En pysty elämään elämääni, jonka markkinatalous ja raha mahdollistaa, istumaan sohvalla lemmikkikoirat jaloissa ja keuhkoamaan ihmisten ja eläinten tasa-arvosta. Joten päädyn ajatteluun, että maailmassa ja ihmiskunnassa vallitsevat lainalaisuudet pakottavat meidät tavalla tai toisella eläintuotteiden käyttäjiksi. Koska eläimiä on pakko hyödyntää, vaatii oma etiikkani niiden hyödyntämistä tavalla, jossa kärsimys on minimoitu. En siis koskaan kykene täysin ymmärtämään esimerkiksi alussa mainutun kirjan kirjoittajaa, tai hänen näkökantojaan. Tulen todennäköisesti aina hermostumaan näistä asioista, koska tunnen niin vahvasti, että tässä tuhlataan energiaa utopiaan, kun sama energia voitaisiin kohdistaa todellisuuteen: niiden ihan oikeasti elävien ja tuntevien eläinten elämään, ja sen laadun parantamiseen. Koska minulle henkilökohtaisesti eläinten oikeudet, oikeus hyvään elämään, huolenpitoon ja sitä myöten lajityypilliseen käyttäytymiseen, on tärkeää. En hyväksy todellista eläinten kaltoin kohtelua millään tavalla, enkä tunne muuta kuin järjetöntä raivoa nähdessäni eläimen kärsivän. Jos se jollekin oli vielä epäselvää.
Ja sille valtaosalle, joka kommentoi näitä keskusteluja ao. tyylillä, noh, en sano mitään. Eihän näille voi.
Irmeli: Miten ihmiset voivat olla näin tunteettomia hirviöitä, että ottavat pienen vasikan pois emonsa luota. Se on ihan sairasta, miksei kaikki vasikat saa olla emojensa kanssa?
Pirkko: Niin kyllähän se on todella kamalaa, ihan alkaa itkettämään. Otatko Irmeli kahvin kanssa maitoa?
Irmeli: Juu kyllä kiitos. Täytyykin muista hakea kaupasta lisää maitoa.
